lauantai 27. marraskuuta 2010
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
6 PELIÄ TAKANA

SM -sarja alkoi kolmella ns. tuplaviikonloppulla, eli pelattiin lauantaina ja sunnuntaina.
Kuuden pelin jälkeen on sarjataulukkoon saatu 12 pistettä, siis keskimäärin 2 pistettä / peli.
HPK-pelistä voi hyvin sanoa, että oli kyllä melkoinen jännitysnäytelmä, kun 3 maalin etumatkaa ei pystytty pitämään ja HPK nousi rinnalle. Pelissä mentiin aina VL-kilpailuun joka ratkesi vasta 8. laukaisijan jälkeen HPK:n hyväksi.
HPK sai näin ensimmäiset pisteensä tässä SM-sarjassa.
-toimitus-
lauantai 6. marraskuuta 2010
NIHKEÄ ALKU
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
SARJATAULUKKO PUHUKOON PUOLESTAAN

HJK B2/White, on varmistanut paikkansa B2-SM-SARJASSA.
Karsintalohkosta lohkovoitto, ansaitusti.
Saldona 4 voittoa, 1 jatkoaika tappoi sekä 1 tilastotappio
Nyt odotellaan muiden lohkojen ja ristiinkarsintojen tuloksia ja tiedetään lopulliset joukkueet SM-sarjassa. Sarja alkaa marraskuun alussa.
-Toimitus-
maanantai 4. lokakuuta 2010
TUPLAPELIT -- KOLME PISTETTÄ
Tuplapeli viikonloppu takana, saldona kolme pistettä.
KiVa pelissä oli alusta asti hyvä henki päällä ja uskottiin alusta asti omaan tekemiseen.
Vastustaja päästettiin kolmen maalin takaa tasoihin, mutta ajassa 59.57 tehtiin voittomaali vastustajan maalivahdin suosiollisella avustuksella.
Kuopiossa Lauantaina ei oltu alusta asti hereillä ja KalPa pääsi neljän maalin johtoon jota ei hyvästä loppukiristä huolimatta saatu kurottua.
Tästäkin viikonlopusta opittiin paljon ja nyt alkaa valmistautuminen SM-Karsinnan viimeiseen peliin Karhu-Kissoja vastaan.
-Toni-
KiVa pelissä oli alusta asti hyvä henki päällä ja uskottiin alusta asti omaan tekemiseen.
Vastustaja päästettiin kolmen maalin takaa tasoihin, mutta ajassa 59.57 tehtiin voittomaali vastustajan maalivahdin suosiollisella avustuksella.
Kuopiossa Lauantaina ei oltu alusta asti hereillä ja KalPa pääsi neljän maalin johtoon jota ei hyvästä loppukiristä huolimatta saatu kurottua.
Tästäkin viikonlopusta opittiin paljon ja nyt alkaa valmistautuminen SM-Karsinnan viimeiseen peliin Karhu-Kissoja vastaan.
-Toni-
lauantai 25. syyskuuta 2010
KOTIPELIEN AVAUS, VOITOLLA
SM-Karsinnan kotipelit aloitettu 8-2 voitolla Jypistä.
Kaksi erää harjoiteltiin ja kolmannessa onnistui lähes kaikki.
Tarvittavat kolme pistettä saatiin ja seuraavaksi mennään Kuopioon.
Kotiyleisön kannustus olisi voinut olla äänekkäämpää, mutta tästä on hyvä parantaa KiVa peliin ensi viikonloppuna
-Toni-
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
SM-KARSINTA ALKOI
sunnuntai 15. elokuuta 2010
maanantai 14. kesäkuuta 2010
B2 SM KARSINTASARJAN OHJELMA JULKAISTU
Ohjelma liiton sivulta löytyy tästä
| 2371 | 18.09.2010 | Jyväskylä kh | JYP | KalPa | ||
| 2372 | 18.09.2010 | Leppävaara | EKS | HJK | ||
| 2373 | 18.09.2010 | Myyrmäki | K-Vantaa | K-Kissat | ||
| 2388 | 19.09.2010 | Lahti | Pelicans | HJK | ||
| 2375 | 25.09.2010 | Pirkkola 2 | K-Kissat | EKS | ||
| 2376 | 25.09.2010 | Lahti | Pelicans | K-Vantaa | ||
| 2374 | 25.09.2010 | Paloheinä | HJK | JYP | ||
| 2389 | 26.09.2010 | Niirala | KalPa | EKS | ||
| 2378 | 02.10.2010 | Niirala | KalPa | HJK | ||
| 2379 | 02.10.2010 | Leppävaara | EKS | Pelicans | ||
| 2377 | 02.10.2010 | Jyväskylä kh | JYP | K-Kissat | ||
| 2390 | 03.10.2010 | Paloheinä | HJK | K-Vantaa | ||
| 2382 | 09.10.2010 | Myyrmäki | K-Vantaa | EKS | ||
| 2381 | 09.10.2010 | Pirkkola 2 | K-Kissat | KalPa | ||
| 2380 | 09.10.2010 | Lahti | Pelicans | JYP | ||
| 2387 | 10.10.2010 | Myyrmäki | K-Vantaa | KalPa | ||
| 2391 | 10.10.2010 | Pirkkola 2 | K-Kissat | Pelicans | ||
| 2383 | 16.10.2010 | Jyväskylä kh | JYP | K-Vantaa | ||
| 2384 | 16.10.2010 | Niirala | KalPa | Pelicans | ||
| 2385 | 16.10.2010 | Paloheinä | HJK | K-Kissat | ||
| 2386 | 17.10.2010 | Leppävaara | EKS | JYP |
| |
tiistai 1. kesäkuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
SM sarjan karsinnan lohkojako ja pelit
Alkulohko on selvillä.
Meidän ohella lohkossa pelaa seuraavat joukkueet:
Kiekko-Vantaa, Karhu-Kissat, Kiekko-Reipas, Kalpa, JypHT ja EKS.Kolme parasta menee suoraan SM sarjaan ja sijat 4-5 pelaa ristiinkarsinnat.
Loput lohkosta sijoittuu sitten 1.divariin
Pelit alkaa 18.9. ja pelataan kaksi kierrosta. Pelit ovat ohi 16.10. Mahdollinen ristiinkarsintapeli on välillä 20.-24.10.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
HJK B TRY-OUT 2010-2011
Etsimme nyt kaudelle 2010-2011 uusia pelaajia.
Muodostamme B2 - joukkueen joka osallistuu B2 SM-karsintaan
TRYOUT ALKAA VIIKOLLA 14.
YHTEYDENOTOT B-VASTUUVALMENTAJA:
Toni Kleemola, 0400 458855
TULOSTA yhteystietolomake tästä, täytä se ja tuo mukanasi TRY-OUT tapahtumaan
Muodostamme B2 - joukkueen joka osallistuu B2 SM-karsintaan
TRYOUT ALKAA VIIKOLLA 14.
YHTEYDENOTOT B-VASTUUVALMENTAJA:
Toni Kleemola, 0400 458855
TULOSTA yhteystietolomake tästä, täytä se ja tuo mukanasi TRY-OUT tapahtumaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

